maanantai 13. lokakuuta 2014

Suklaapisarakeksit


Tykkään yleensä enemmän leipoa pullaa ja sämpylöitä, ja niitä aika usein tuleekin tehtyä. Joskus tekee kuitenkin mieli jotain ällömakeaa. Tällä kertaa olin saanut mielenpinttymän näistä suklaapisarakekseistä, muistan niitä pari vuotta takaperin tehneeni useamminkin. Kerralla niitä ei kyllä montaa pysty syömään kun ällökiintiö jo täyttyy, mutta onneksi säilyvät pidempäänkin hyvinä! 




Tällä kertaa puolitin reseptivihkoni ohjeen, sillä Aino ei meillä vielä tällaisten herkkujen päälle ymmärrä. Lisäksi pois jäivät nuo kaakaojauhe ja kookoshiutaleet (joiden sijaan taisin aiemmin käyttää juurikin noita kaurahiutaleita). Eli käyttämäni resepti oli seuraavanlainen;


125g voita
n. 3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 dl sokeria
1dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna
200 g suklaata (itse käytin puolet fazerin sinistä ja puolet valkosuklaata,
 mutta tässähän on vain mielikuvitus rajana!)





Sulata voi. Sekoita sulaneen voin joukkoon sokerit (tavallinen, vanilja ja fariini), lisää muna. Sekoita hyvin. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe. Paloittele suklaat ja lisää taikinaan, sekoita hyvin. Tee uunipellille pieniä "kasoja", jätä hyvin tilaa sillä keksit leviävät uunissa! Paista uunin keskitasossa 175 asteessa n.10 minuuttia. Keksit saavat jäädä hieman "raaoiksi", ovat maukkaampia silloin ; ) Tästä määrästä taikinaa tuli n.24 kpl keksejä.




Nopeita ja helppoja tehdä ja hyviä napostella, mutta ei kyllä ole pullan voittanutta!





-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos kommentoit ♥