sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Virkattuja herkkuja

Projekti, josta puhuin aiemmassa kirjoituksessani, on vihdoin valmis. Tämä on yksi niistä monista käsityöprojekteista, joka on vain odottanut toteutusta ja inspiraatiota. Nyt sen inspiraation vihdoin sain, ja sen tuloksena valmistuikin aikamoinen kasa herkkuja Ainon kahvipöytään : ) Ohjeet näihin herkkuihin löytyvät TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ


Virkkasin siis Ainolle muffinsseja, donitseja ja domino -keksejä. Hauskoja, helppoja ja nopeita tehdä, niinkuin kuvasta näkyy, lähti vähän käsistä taas :D mutta kun lankaa oli niin mihinkäs muuhunkaan sitä käyttämään! Olen tähän mennessä virkannut ainoastaan mattoja ja koreja matonkuteesta nro 8 ja 10 virkkuukoukuilla, mutta yllättävän siistiä jälkeä sain aikaiseksi näistä paljon ohuemmista puuvillalangoista nro 2,5 koukulla. Kivaa näpräystä, mitä nyt tuosta oikean käden nimettömästä hävisi eilen illalla muutamaksi tunniksi tunto kokonaan :D

Ainon kanssa pistimmekin kahvikutsut pystyyn tänään isänpäivän kunniaksi. Aatuhan lähti jo aamusta pelireissulle, joten tämän isänpäivän vietämme Ainon kanssa kahdelleen. Ajattelimme juhlistaa isiä sitten huomenna.. : ) Oikein ihanaa isänpäivää sinne Suomeen, etenkin omalle isälle ja appiukolle, mutta myös kaikille muille tutuille ja tuntemattomille isäihmisille! 





Terkuin,
Anna & Aino

6 kommenttia:

  1. Aivan ihania! :) Kiva, kun jätit kommenttia niin löysin tänne blogiisi. Jään jatkossakin seuraamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo ovat kyllä myös taaperon mieleen ; ) Mukava että liityit lukijaksi! : )

      Poista
  2. Aivan mahtavia! Tosi ihana blogi sinulla :)

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit ♥