sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Teekutsut taaperon tyyliin



Viime aikoina meillä on leikitty tosi paljon teekutsuja näiden DIY-teepussien innoittamana. Idea näihin teepusseihin syttyi, yllätys yllätys, mekkotehdas -kirjasta. Nämä olivat vain niin älyttömän suloisia, että pakkohan nämäkin oli toteuttaa! Nämä ovat olleet ahkerasti leikeissä mukana jo pitkään, Ainon lempileikkihin kun lukeutuvat nämä "kahvipöytä"-leikit muutenkin. Monta kertaa päivässä siinä yhdessä istumme mehukesteillä/teekutsuilla, joskus mukaan pääsevät myös nallet ja nukkekin, kaikille hän muistaa kattaa omat kupit ja lautaset. Harmi vain, kun kuppeja on vain neljälle henkilölle..


Näiden tekeminen oli kyllä aikamoista näpertämistä, paljon pienien osien ompelua. Sanoisin, että noin pieniksi jutuiksi tosi isotöisiä : D Mutta täysin vaivan arvoisia, sillä niin paljon Aino näillä on tykännyt leikkiä! Tämä Ainon "kahvipöytä" (lasten pöytä&tuolit) oli täällä kun tänne muutimme, ja sen aion kyllä ostaa meille omaksi ja tuoda kotiin asti :) Kotona se saa sitten keväällä uuden ilmeen, aion nimittäin maalata sen valkoiseksi.. Mutta niin kätevä se on ollut, Aino tykkää hirmuisesti siinä puuhailla omia juttujaan.

Näiden teepussien lisäksi valmistui nopeasti patakinnas Ainon keittiöön. Kotoahan Ainolta leikkikeittiö löytyy, se olikin kesällä tosi kovassa käytössä, mutta valitettavasti se ei meidän mukaan tänne mahtunut..


♥Anna

16 kommenttia:

  1. En kestä miten taitava oot!! Ade haluu kans noita teepusseja !

    VastaaPoista
  2. Ai että miten hienoja! Ja tuo kakku on aivan ihana :) Voihan hitsi, oon unohtanut kokonaan sen tilaushomman tässä kiireen keskellä! Pitää muistaa laittaa sulle nyt sitä s-postia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Kakku on huippu, löytyi paikallisen leluliikkeen alesta joskus syksyllä.. Pistähän postia kun kerkeät ♥

      Poista
  3. Jälleen kerran, vau! TämäKIN idea pitää laittaa korvan taakse - ai hitsi miulla on kohta valtavat korvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! :) Heh, sinun täytyy alkaa toteuttamaan näitä, niin saat hieman tilaa korvien taa ;)

      Poista
  4. Mäkään en kestä! Ihania, ihania, ihania!!!! <3

    VastaaPoista
  5. Oi nämäkin! ♥ laitan sulle ihan pian sähköpostia!

    VastaaPoista
  6. Ei oo todellista! Niin söpöjä. :D <3

    VastaaPoista
  7. Mä oon niin kateellinen sun lapselle :'D Ihan tajuttoman hienoja juttuja!

    VastaaPoista

Mukavaa jos kommentoit ♥